keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Luona vanhan veräjän osa 1








Nuori nainen sulkee punaisen tuvan oven perässään, oikaisee sunnuntaimekkonsa helman, tarttuu ystävänsä käteen ja suuntaa kohti horisontin tuolla puolen siintävää tulevaisuutta. Kuluvat vuodet ovat täynnä naurua, kyyneleitä, iloa ja elämän makua. 



























Hän tanssii Pariisin valojen alla ja tuntee tuulen hiuksillaan rullaluistellessaan pitkin Seinen rantaa. Hän tapaa miehen, perustaa perheen, antaa, saa ja rakastaa. Aina kantaen mukanaan kodin kaipuun lämminta kosketusta sydänalassaan. 









Kuva: Kari Markovaara
Kuva: Kari Markovaara
Kuva: Kari Markovaara












Vuosia myöhemmin tyttärensä rinnalla hän tuntee jälleen tutut tuoksut, näkee punaisen tuvan ja perunamaan. 
























Katso lapseni, täällä ovat minun juureni. 





















Tytär katsoo ja hymyilee, kunnes uuden polven tulevaisuus kutsuu mukaansa unelmain prinsessaa ruutunsa takaa. Nauravin silmin, toiveikkain mielin hän ojentaa kätensä kohti omaa tulevaisuuttaan ja taustalla hiljaa hymyillen kerran nuori nainen tietää ympyrän sulkeutuneen. Minne tie viekin tästä, rakkaus kantaa eteenpäin.











ja tarina jatkuu...to be continued



 Teksti: Silja Eskolin


Kuvat: Kari Markovaara ja Sonja Lahtinen
Meikki: Susanna Pokkinen
Puvustus: Siri Seppi
Hiukset: Antti Taskula, Noora Toiviainen ja Mia Uski
Mallit: Olivia Karelius, Sanna Karelius, Noora Isoaho, Silja Eskolin, Heidi Piiroinen, Perttu Tikka, Heini Turnbull-Smith, Mirella Lampela ja Päivi Leinikka.


Special thanks till Lurens sommarteater för lånet av klänningar.



maanantai 16. lokakuuta 2017

Sakura

















Tummat kiharat
hopeaan on kastettu
tuuleen tuiverrus

























Värien loisto kaartuvissa oksissa taivaan rajana

























Sisäinen hehku katseessa loistava kauneuden valo


































Kevät aurinko
hehkuna on hiuksilla
valo hymyssä






















Teksti: Silja Eskolin
'


Crew:

Kuvat: Tuomas Lairila
Hiukset: Antti Taskula ja Mia Uski
Meikki: Susanna Pokkinen, Denise Astikainen
Mallit: Violetta Marin, Olivia Karelius, Denise Astikainen, Eveliina Kotro
Puvustus: Siri Seppi
Yleisjokapaikanhöyläassari: Silja Eskolin

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Tarujen punojat












Me tulemme sieltä, missä aarnipuut koskettavat taivaankantta, missä loitsut punovat todellisuuden. Mutta mikä on tämä harmaa teräksen maa? Miksi emme voi läpäistä tätä kylmää todellisuuden muuria? Mikä on tämä seinämien viidakko, joka saa meidät unohtamaan mistä tulemme ja… keitä olemme? Ei! Tietäkää, että sitä viimeistä me emme unohda koskaan.



























































Minä olen tanssin taika iltanuotiolla, puun karhea kaarna iholla, kostea metsän sammal, ikiaikojen päättymätön juurakko. Minä olen Puupiika.


































Minä olen hallan hammas korsilla, kuura kukkimassa terälehdillä, taivaan punoja, tuulen loitsija, loitsujen laulaja. Minä olen Runoi.






























































Minä olen henkäys kuolevan kasvoilla, siivenisku olkapäällä, jään mustana kiiltävä pinta yön hämärässä. Minä olen Tuonelan Joutsen.























Minä olen väre veden pinnalla, viekas syvyyksien kiusanhenki, varomattomien varastaja, kadonneiden kaappaaja. Minä olen Näkki.



















Minä olen aution maan häilyvä valonkajo, tulen leimaus metallilla, polte sielun sopukoissa. Minä olen Virvatuli.







































Minä olen henkien kuuntelija, tuulten käskijä, viima siipien kantajana, virvatulten valtiatar, koston kylmä kalpa. Minä olen Noaidi, Lapin noita.


























Minä olen peuran sarvien terävin kärki, villin luonnon luoja, sarvipäiden salattu suojelija, metsästäjän onnen haltija. Minä olen Juonetar.




















































Minä olen samoamattomien metsien emäntä, korpien sorja suojelija, metsämiesten mielitietty, lahjojen suopea punoja. Minä olen Mielikki.
































Emmekä me koskaan katoa sydämistä siellä, missä aarnipuiden juurakot uppoavat mustaan multaan ja tarinat punotaan laulujen kudokseen.


Teksti Silja Eskolin


Kuvaus: Eliza Rask
Kampaajat: Jussi RistiharjuNoora Toiviainen, Mia Uski
Meikit: Elisa Koivuniemi, Emilia Yli-Villamo
Puvustus: Siri Seppi
Mallit: Kristiina Luomala, Eveliina Kotro, Noora Isoaho, Katariina Vuoristo, Olivia Karelius, Petra Rossi, Nguyen Viet Jung, Erja Simonen

Assarit: Antti Taskula, Silja Eskolin

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Näin tehtiin Tarujen punojat


 Syyskuussa Hairahdus teki Tarujen punojat-kuvasarjan. Meitä oli taas aikamoinen jengi koossa. Tässä muutama tuokiokuva, pienellä esittelyllä, ketkä olivat mukana. Making of kuvista kiitos Silja Eskolinille.




Moi, mä olen Mia ja mä tykkään nykyään tehdä mahdottomia rakennelmia hiuksista.


Lisäksi käytän mahdottomiin projektehini sukulaistyttöjä, jotka on tarpeeksi yllytyshulluja esiintymään esimerkiksi puuna.

Tässä on Jussi, joka on mun kampaajakamu ja taustalla häärää Siri, joka vastaa Hairahduksen puvustuksesta. Jussi kampaa Päivin hiuksia kuvauskuntoon.

Kerrankin projektin pääkuvaaja pääsee myös kuviin. Eve ja Ada suunnittelee kampauksen räjäytystä. Aina nämä poikii sivuprojekteja, on ne sitten mallien tai kuvaajan toimesta.

Kuvaaja Eliza kuvaamassa Nooraa.


Me Hairahduksessa tykätään väreist.

..ja rakenteista.

Sivuprojekti käynnissä

Moi mä olen Jussi ja tää kiharrustikku on ihana :)

Sivuprojekti räjäytys suoritettu

Miun toinen aivopuolisko, Siri väsää
Tällaiset projektit alkavat klo 7 :)

Ryhmäkuva on stage

Noorasta tuli blondi tätä projektia varten . Peukut heittäytymisestä, tällasia malleja meillä.

Neljän tuulen hattu Noaidilla


Paras making of kuva ikinä



Oikealla vilahtaa kampaaja-Noora, jolla oli myös sormensa pelissä mukana.



Elisa aloittelemassa Puupian meikkiä

Emilia viimeistelee Noaidia