perjantai 6. syyskuuta 2013

Wonderland- steampunkhenkinen kuvasarja

Kesällä 2011 Hairahdus teki steampunkhenkisen kokoelman nimeltään Wonderland. Tällä kertaa tehtiin melko tarkka kuvakäsikirjoitus, jokaiselle kuvalle etsittiin sopiva paikka ja vaatetuskin mietittiin tarkasti etukäteen, koska puvustaja oli poissa maasta juuri kuvauspäivänä. Kuvasarjaan yhdistettiin lyhyt tarina ja meistä tehtiin myös aukeaman artikkeli Pinni-lehteen. Tähän settiin saimme myös mukaan koruntekijän, joka joutui sitten myös taustahahmoksi, mm allaolevaan kuvaan.









Läpi valkean, mustan ja punaisen - tarina Eksymisestä.

Seuraa minua! Minä olen Eksynyt, aivan kuten sinäkin. 
Tule mukaan, näytän jotakin. Ei kannata kääntyä, sillä polku on kasvanut jo kiinni takanasi. 
Tule! Kuuletko tikityksen? Se on Nukkemestari ja hänen metsänneitonsa. 











Ylpeät Rouvat kartanossaan ovat katkeria. Heillä ei ole enää kuin tyhjät huoneet ja koiransa, siksi he ovat mitä ovat. En yleensä viihdy siellä. 




Katso tuonne! Valoisampien rantojen takana metsä käy niin syvän vihreäksi että sinne melkein katoaa. Sinne älä mene. Se kuuluu Metsästäjälle. Hänestä minä pidän. 









Varo Tappelijoita sillalla, tai he tempaavat sinut mukaan tanssiinsa. 














Nyt sinäkin olet Eksynyt. Et muuten olisi tullut Ihmemaahan.




Teksti: Johanna Kantanen ja Emi Maeda

Muut kiitokset:

What we did one Sunday in July.
Photos: Tuomas Lairila
Make-up: Eku Bergdahl, Linda Vanni
Hair: Mia Uski, Antti Vuorivirta, Petri Uski
Wardrobe: Siri Kotajärvi
Models: Denise Astikainen, Linda Vanni, Marika Halonen, Kristiina Luomala, Johanna Kantanen.
Koiramallit:Irlannin susikoirat Alex ja Max.
Steampunk jewelry: Joonas Pakasto

Special thanks to dresshelp Satu Lindqvist.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti